Miten Suomen Vahvin brändi uudistettiin?
Suomen Vahvin Oy halusi nostaa perinteikkään brändinsä takaisin 90-luvun huipputasolle. Strategisen pohjatyön tuloksena brändin ytimeksi kirkastui ”voimaperhe”, jonka ympärille suunniteltu moderni ilme tavoittaa uusia yleisöjä perinteitä kunnioittaen.

Suomen Vahvin Oy järjestää vuodesta 1987 asti tunnettua Suomen Vahvin Mies ja Suomen Vahvin Nainen -voimaurheilukilpailua. Tapahtumat kokoavat yhteen lajin huiput ja uskollisen faniyhteisön.
"Logonhan saa jollain generaattorilla ihan siistiksi kahdessa minuutissa, mutta se, mitä brändi oikeasti on, vaatii työtä. Kaiken ydin on kristallinkirkas visio – maali, mihin ollaan menossa. Tekemänne taustatyö ja strategia on se kartta, mikä ohjaa tätä koko laivaa. Olen äärimmäisen tyytyväinen, että olemme saaneet kaivettua esiin ne upeat arvot, mitä toimintamme oikeasti on. Nyt minulla on aidosti mietitty brändi, jonka kanssa voi edetä pitkälle tulevaisuuteen."
– Jarkko Mehtälä, Suomen vahvin Oy
Tavoite
Kun Jarkko Mehtälä osti perinteikkään Suomen Vahvin -kilpailuliiketoiminnan, hän näki siinä valtavasti hyödyntämätöntä potentiaalia.
Pelkän kilpailun järjestämisen sijaan tavoitteena oli palauttaa Suomen Vahvin -brändi sille tasolle, jolla se oli ollut 1990-luvulla.
Aluksi projektin tavoitteena oli päivittää vanha logo ja raikastaa visuaalista ilmettä. Yhteisissä keskusteluissa tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että ennen visuaalista uudistusta oli selvitettävä, mitä brändi oikeasti edustaa ja mihin suuntaan sitä halutaan viedä.
lopputulos
Projekti alkoi perusteellisella tutkimusvaiheella, jossa haastattelimme sidosryhmiä, yhteistyökumppaneita ja kilpailijoita ymmärtääksemme brändin todellisen nykytilan.
Nykytila-analyysia syvennettiin digitaalisen jalanjäljen ja yleisön tarkastelulla, visuaalisella auditoinnilla sekä strategisilla työpajoilla. Työpajoissa määritimme brändin arvopohjan ja tulevaisuuden suunnan.
Markkinaymmärrystä vahvistettiin kansainvälisellä benchmarkkauksella alan lippulaivatapahtumiin sekä tutkimalla yleisöä sitouttavia viihdeformaatteja. Kaikki kerätty tieto koottiin 46-sivuiseksi tutkimusraportiksi, joka toimii brändin johdonmukaisen kehittämisen pohjana.
Tutkimusvaiheen aikana löysimme vastauksen siihen, mitä Suomen Vahvin -brändi todella edustaa. Brändin ydin ei ole pelkässä voimassa, vaan voimaperheessä. Ajatuksena on kannustaa jokaista tekemään paras mahdollinen tulos ja selvittää sitä kautta, kuka on vahvin.
Kun toiminnasta kumpuavat arvot oli sanoitettu, brändi-identiteetin suunnittelulle syntyi selkeä suunta.
Visuaalisessa suunnittelussa tutkimme useita ääripäitä 90-luvun tyylisuunnasta hypermaskuliiniseen ilmaisuun. Eri vaihtoehtojen kautta löysimme ilmeen, joka houkuttelee uusia ihmisiä lajin pariin, mutta ei vieraannuta nykyisiä faneja.
Lopputuloksena syntyi moderni brändi, joka puhuttelee uusia yleisöjä ja kunnioittaa samalla lajin perinteitä. Vaikka muutos vanhaan oli suuri, uusi ilme otettiin lajiväen keskuudessa vastaan myönteisesti.



